Koiraharrastuksemme

Hei, tulemme kertomaan näillä sivuillamme koira harrastuksestamme, joka
on vienyt meitä kuin ”pässiä narussa”. Pienimuotoinen kasvatustoiminta ja
koiranäyttelyt täyttävät päivämme päätyön ohessa. Perheeseemme kuuluu
kuusi Vehnäterrieriä ja yksi Portugalin vesikoira. Matkoillamme sattuu
ja tapahtuu kaikenlaista, emme yleensä välty kommeelluksilta.

Osallistuminen Jyväskylän KV näyttelyyn 2011

Tarkoituksenamme oli ilmoittautua Jyväskylän KV 19-20.11.-11 näyttelyyn. Ilmoittautumisen teen yleensä
netin kautta. Kauhukseni huomasin, että ilmoittautumislomake oli muuttunut. Showtailors:in lomakkeen
täyttö ei ollutkaan aivan yksinkertainen operaatio. Aluksi jouduin tekemään ns. salasanan ja käyttäjätunnuksen. Salasanaa ei ohjelma hyväksynyt, koska ”salasana” oli jo käytössä (uskomatonta). Kokeilin ainakin viittä eri salasanaa, ja yllättäen kaikki ne ”salasanat” olivat käytössä.  Onneksi tajusin tehdä Irmelille omat ”tunnukset”. Näin saimme itse ilmoitusohjelman avattua. Pääsimme Irmelille tehdyillä tunnuksilla tutkimaan ”omia koiria” tietokantaa. Yllättäen huomasimme, että listalla oli omia kasvatteja, vaikka itse emme niitä sinne olleet tallentaneet.  Uskoakseni tämän takia en saanut tehtyä omia tunnuksia ohjelmaan. Sain tunnukseni lopulta hyväksytyksi ja talletetuksi. Loppujen lopuksi onnistuin saamaan karvakuonotkin tietokantaan. Näyttelyyn ilmoittautuminen onnistui nyt vaivatta. Aikaa ilmoittautumiseen kului n. 2 tuntia.

Nyt kun koirat oli ilmoitettu näyttelyyn, alkoi yöpymispaikan etsintä. Soittelin kaikki Jyväskylän näyttelypaikan läheisyyden hotellit läpi. Hotellit olivat kaikki täynnä (yllätys yllätys) Peruutuspaikkoja odotellessa,….odottavan aika on yllättävän pitkä. Vanhana näyttelykonkarina ajattelin, että minäpä ajelen Laihian ja J-kylän väliä edes takaisin, eihän tuo nyt ole matka eikä mikään (1060km).
Eräs ”kanssakilpailija” antoi hyvän vinkin, ”oletko soitellut Jämsään”, ja minähän otin vinkistä vaarin. Jämsän Riihivuoren lomakeskuksesta löytyikin vapaata.  Jihuuuu, koirat autoon ja matkaan…...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti