Koiraharrastuksemme

Hei, tulemme kertomaan näillä sivuillamme koira harrastuksestamme, joka
on vienyt meitä kuin ”pässiä narussa”. Pienimuotoinen kasvatustoiminta ja
koiranäyttelyt täyttävät päivämme päätyön ohessa. Perheeseemme kuuluu
kuusi Vehnäterrieriä ja yksi Portugalin vesikoira. Matkoillamme sattuu
ja tapahtuu kaikenlaista, emme yleensä välty kommeelluksilta.

Kennel Von Jungfruborg 60-vuotias 20.03.2012


Kennel Von Jungfruborg rekisteröitiin ja hyväksyttiin 20.3.1952. Kennelin ensimmäinen koira oli Saksanpaimenkoira Tosca, jonka kanssa isäni Sulo harrasti palveluskoira toimintaa. Tosca oli erittäin viisas sekä luonteeltaan rauhallinen ja erittäin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva.

Kenneliin syntyi ensimmäinen pentue vuonna 1953. Palveluskoira toiminta oli 50-luvulla Vaasassa erittäin voimakasta. Erilaisia yleisötapahtumia järjestettiin paljon.
Saksanpaimenkoiran jälkeen Sulo kasvatti Rotwailereita. Katjan ensimmäinen pentue syntyi 1.4.1965. Kotonani on ollut aina koiria, joka oli isäni sydäntä lähellä oleva harrastus, ja jossa me lapset olimme myös mukana.

Kasvatustyö väheni muutamiksi vuosiksi, mutta isäni koiraharrastus jatkui mm. palvelukoirien kouluttajana ja tottelevaisuus tuomarina Vaasan palveluskoirakerhossa yli 10 vuotta. Sulo toimi myös vuodesta 1971 Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen Vaasan läänin eläinsuojeluvalvojana. Edellä mainittujen rotujen lisäksi isälläni oli viime-isimpänä rotuna Howawart –Reija.

Mielenkiintoni vehnäterrieriin heräsi 80-luvulla, kun näin saarimökkimme rannalle tulleen veneen reunalla tepastelemassa iloisen ja terhakkaan, liehuvaturkkisen koiran. Se näky jäi mieleeni.

Muutto maalle 2000 –luvulla toi tilaisuuden hankkia ensimmäinen vehnäterrierimme. Pitkän ja harkitun etsiskelyn jälkeen löysimme Musca-Rosa´n kennelistä Helsingistä sopivan vehnäpennun. Koiramme nimeksi tuli, kuinkas muutenkaan, Tosca.

Tosca (Musca-Rosa’n Tracy) on älykäs, helposti oppivainen ja perheeseen kiintynyt koira sekä erittäin huolehtivainen emo. Toscan myötä innostuimme myös kiertelemään koiranäyttelyitä ja Tosca onkin kennelimme ensimmäinen kansainvälinen ja Pohjoismaiden muotovalio sekä Baltian voittaja.
Koiralaumamme lisääntyi vielä 2006 ruotsintuonti uroksella Dog Rose Gold Garibaldolla ja nartulla, Lakkas Fiestalla 2008. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä näihin tuontikoiriimme.

Toscan ensimmäinen pentue syntyi 17.10.2007, 3 urosta ja 4 narttua. Isänä tässä ensimmäisessä pentueessa on Dog Rose Gold Garibaldo ”Tyson”.  Kasvatustyömme on pienimuotoista, mutta kuitenkin meidän omaa elämää täyttävää työtä. Parasta on ollut löytää pennuille juuri se oikea koti, jossa kaikki ovat viihtyneet yhdessä!